Vihdissä sijaitsevassa omakotitalossa ilmalämpöpumpun uusiminen tuli ajankohtaiseksi, kun vanha laite oli tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Radiojuontaja Mari Valosaari lähti etsimään tilalle ratkaisua, joka vastaisi kodin todellisiin tarpeisiin. Kiinnostus Mitsubishi Electriciin heräsi kesähelteillä radiomainoksen kautta, ja lopullinen kokonaisuus syntyi paikallisen Scanofficen valtuutetun jälleenmyyjän avulla.
Pitkään asuttu koti ja selkeät lähtökohdat
Vuonna 2009 rakennettu, kaksikerroksinen ja 176 neliön kokoinen omakotitalo on ollut Marin ja hänen perheensä koti jo yli kymmenen vuoden ajan. Lämmitys perustuu suoraan sähkölämmitykseen lattioissa. Talossa on suuret ikkunapinnat, jotka tekevät tiloista valoisat, mutta samalla altistavat ne kesäisin voimakkaalle auringon lämmölle.
Takka on tärkeä osa kodin lämmitystä – ja sitä käytetäänkin säännöllisesti. Sen tuottama lämpö halutaan hyödyntää mahdollisimman laajasti koko talossa, ei vain yhdessä tilassa. Samalla kodin arkeen kuuluu aktiivinen saunominen sekä pihalla oleva uima-allas, mikä lisää sisäilman kosteutta. Ilmalämpöpumppu auttaa poistamaan kosteutta sisäilmasta ja pitämään olosuhteet miellyttävinä arjessa.
Halusin ratkaisun, joka toimii huomaamattomasti arjessa ja tekee kodista miellyttävän ympäri vuoden.

Vanha ilmalämpöpumppu ei enää riittänyt
Kodissa oli ollut ilmalämpöpumppu jo aiemmin, mutta vuosien käytön jälkeen laite oli tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Se ei enää tarjonnut riittävää tehoa talon kokoon ja kahteen kerrokseen, eikä vastannut nykypäivän vaatimuksia ominaisuuksien tai energiatehokkuuden osalta.
Tarve oli selkeä. Tilalle haluttiin ilmalämpöpumppu, joka tukee sähkölämmitystä tehokkaasti, viilentää kesäisin suuret ja auringon lämmittämät tilat sekä auttaa hallitsemaan kosteutta saunomisen jälkeen. Ratkaisun tuli olla toimintavarma, huoleton ja pitkäikäinen.
Mitsubishi Electric LN vastasi kohteen vaatimuksiin
Valinta kohdistui Mitsubishi Electric LN -sarjaan, joka on Suomen ostetuin ilmalämpöpumppu ja tunnettu vahvasta suorituskyvystään. LN-sarja on todellinen tehopeli sekä lämmityksessä että viilennyksessä, ja se soveltuu erinomaisesti pohjoisiin olosuhteisiin ja omakotitalokohteisiin.
Tässä kodissa LN-sarjan automaattinen takkatoiminto on erityisen tärkeä. Sen avulla takan tuottama lämpö saadaan kiertämään tehokkaammin koko talossa, mikä parantaa asumismukavuutta ja tukee energiatehokasta lämmitystä. Lisäksi laite vastaa viilennystarpeisiin kesäisin.
Meidän kodissa on isot ikkunat, lämmitetään takkaa ja saunotaan paljon, joten olosuhteet vaihtelevat vuoden mittaan. Nyt lämpö ja viilennys pysyvät tasaisina, ja sisällä on mukava olla kaikissa tilanteissa.

Paikallinen asiantuntemus varmisti onnistuneen ratkaisun
Ratkaisun viimeisteli paikallinen Scanofficen valtuutettu jälleenmyyjä Solrex. Solrexin Jari Nurmi kävi paikan päällä tutustumassa kohteeseen, kartoitti talon rakenteet ja suositteli kokonaisuuteen Mitsubishi Electric LN25 -ilmalämpöpumppua helmenvalkoisena. Valittu malli sopii kohteeseen sekä teholtaan että ulkonäöltään.
Kun laite on mitoitettu oikein ja asennettu paikallisen ammattilaisen toimesta, lopputuloksena on huomaamaton mutta merkittävä parannus arkeen. Uusi Mitsubishi Electric LN -ilmalämpöpumppu tukee kodin lämmitystä ja viilennystä juuri niissä tilanteissa, joissa sitä eniten tarvitaan.









