Suomalaisissa kodeissa sisäilma voi heikentyä yllättävän huomaamattomasti. Vanhojen talojen painovoimainen ilmanvaihto ei aina enää toimi suunnitellusti, etenkin kun taloa tiivistetään ja energiatehokkuutta parannetaan. Kun ilma ei vaihdu, seuraukset näkyvät nopeasti jaksamisessa, unessa ja asumismukavuudessa.
Monelle herääminen tunkkaiseen oloon on tuttu tunne. Usein vasta hiilidioksidimittari paljastaa, mitä makuuhuoneessa todella tapahtuu yön aikana. CO₂-arvo voi nousta reilusti yli 1500 ppm:n, mikä kertoo siitä, ettei ilma vaihdu riittävästi. Aamulla olo on raskas, hengitys tuntuu tahmealta ja huoneessa on sellainen pysähtyneisyyden tunne, jota ei välttämättä huomaa ennen kuin ongelma on päällä.
Erityisesti vanhoissa taloissa alkuperäinen painovoimainen ilmanvaihto perustui pitkälti rakennusten ilmavuotoihin, diffuusioavoimuuteen ja fossiilisten lämmitysmuotojen myötä lämpimään hormistoon. Näiden rakennusten tuominen nykyasukkaiden mukavuustasolle eristystä, tiiveyttä sekä lämmityksen energiatehokkuutta parantaen, vaikuttaa usein sisäilman vaihtuvuuteen ja laatuun heikentävästi. Lopputuloksena ilma jää paikalleen, vaikka rakenteet olisivat kunnossa eikä tilassa olisi näkyviä merkkejä ongelmista.
Ilmanvaihtoremonttia ei kannata lykätä
Valitettavan usein muilla aistein havaittavat remonttitarpeet menevät ilmanvaihdon parantamisen ohitse. Jopa lähinnä esteettinen pintaremontti voi siirtää ilmanlaadun parantamiseen tähtäävää remonttia. Ilmanvaihto on kuitenkin rakennuksen ja tilassa oleskelevien terveyden, sekä päivittäisen vireyden kannalta keskeinen tekijä.
Heikentynyt ilmanvaihto tuntuu ensin ihmisessä. Kohonnut hiilidioksidipitoisuus väsyttää, heikentää keskittymiskykyä ja vaikuttaa uneen tavalla, jota ei välttämättä tunnista ennen kuin tilanteen korjaa. Onhan moni varmasti haistanut tunkkaisen hajun jonkun toisen vaatteista, mutta harvemmin omistaan.
Rakenteiden kannalta olennainen tekijä on kosteus. Muun muassa suihkusta, uloshengityksestä, ruoanlaitosta ja pyykinkuivauksesta syntynyt kosteus jää helposti sisätiloihin, jos ilmanvaihto ei kuljeta sitä pois. Tämä kuormittaa rakenteita ja voi pitkällä aikavälillä edistää mikrobien kasvua – etenkin tiloissa, joissa kosteus on muutenkin läsnä, kuten kylpytiloissa, kellareissa ja makuuhuoneissa, joissa oleskellaan pitkiä jaksoja.
Helpoin omakotitaloasujan mitattavissa oleva suure ilmanvaihdon riittävyyttä arvioitaessa on hiilidioksidipitoisuus. Mittaus on hyvä suorittaa yön yli makuuhuoneessa, jossa ilman tulee vaihtua läpi yön ja CO2 pitoisuuden pysyä reilusti alle toimenpiderajan 1500ppm.
Miten Mitsubishi Electric Lossnay -ilmanvaihtokone toimii?

Yksi nopeasti käyttöönotettava ratkaisu on Mitsubishi Electricin huonekohtainen Lossnay ilmanvaihtokone, joka parantaa ilmanvaihtoa juuri siellä, missä tarve on suurin.
Lossnay-ilmanvaihtokoneen ydin on ristivirta-LTO-kenno, joka siirtää poistoilman lämpöä tuloilmaan. Samalla laite huolehtii sekä tulo- että poistoilmasta kahdella erillisellä puhaltimella. Näin ilma vaihtuu tasapainoisesti ilman, että rakennus vedetään liialliselle alipaineelle. Tämä on tärkeää, koska liian suuri alipaine voi vetää epäpuhtauksia ja esim. Radonia rakenteiden läpi sisäilmaan – ongelma, joka voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tehostetaan pelkkää poistoilmaa.
Lossnay-ilmanvaihtokonetta on kahta kokoluokkaa, joilla voidaan vastata erilaisiin tarpeisiin. Suurempi VL80-malli soveltuu laajoihin tiloihin, kuten olohuoneeseen, mökille, autotalleihin tai jopa noin 60 neliömetrin yhtenäisiin tiloihin. Se tuo tulo- ja poistoilman sinne, missä ihmiset viettävät eniten aikaa ja missä tunkkaisuus tuntuu erityisen herkästi.
Pienempi VL50 on suunniteltu makuu- ja työhuoneisiin, joissa ilmanvaihdon laatu vaikuttaa suoraan hyvinvointiin ja palautumiseen. Laitteen toiminta on niin hiljaista, että sitä voi käyttää yön yli. Hiilidioksidipitoisuudet laskevat nopeasti, ilma tuntuu kevyemmältä ja aamulla olo on selvästi virkeämpi.
Mitsubishi Electric Lossnayn lämmön talteenottotekniikkaan perustuvia huonekohtaisia ilmanvaihtokoneita on maahantuotu ja asennettu suomalaisiin koteihin jo vuosikymmenien ajan. Voidaankin todeta laitteen vakiinnuttaneen asemansa erityisesti ammattilaisten ratkaisuna tiloihin ja tilanteisiin, joissa tarvitaan nopeaa ja edullista reagointia liiallisen kosteuden, hiilidioksidin ja hajujen poistamiseksi.
Pieni laite, suuri vaikutus arkeen
Ilmanvaihdon vaikutukset näkyvät usein nopeasti. Kun ilma vaihtuu paremmin, makuuhuoneen tunkkaisuus häviää ja hajutkin tuulettuvat. Lisäksi CO₂ arvot laskevat tasolle, joka tuntuu raikkaampana hengityksenä ja parempana unenlaatuna. Samalla kosteus poistuu tehokkaammin, mikä tasapainottaa sisäilmaa kokonaisuutena ja vähentää rakenteiden rasitusta.
